Henkilökohtaisten kilpailujen ohjelmat - vuoden 2015 versiot
Käyttöoikeudet
Tällä sivulla olevia ohjelmia saa 29.10.2016 lähtien käyttää vapaasti ilman erillistä lupaa.
Linkkiä tälle sivulle saa jakaa vapaasti.
Ohjelmien tilanne
- Tällä sivulla ovat nyt vuoden 2015 ohjelmat.
- Version vaihtaminen vuoden 2104 versiosta edellyttää täyden asennuksen, HkUpdate.exe ei vaihtoon pysty.
Varoituksia
- Kehitysversioissa 10.5.2015 ja 23.5.2015 on vakava virhe, joka on korjattu kehitysversioon 24.5.2015.
- Vanhemmissa kuin 23.1.2015 käännetyissä ohjelmissa on havaittu joissain tietokoneissa ongelmia Timy-maalikelloa käytettäessä.
Myöhemmissä kehitysversioissa on virhe korjattu, joten ohjelma kannattaa päivittää kehitysversioon, jos käytössä on Timy.
Virhe ei vaikuta muita mallikelloja käytettäessä. 30.1.2015 käännetty kehitysversio on toiminut hyvin.
- Ohjelman HkMaali ajanottotoiminnoissa oli vikaa myös 30.11.2014 versiossa ja joissain kehitysversioissa. Havaitut viat on korjattu 18.1.2015.
- Jakelussa nyt olevat 18.1.2015 versiot sisältävät uusia niukasti testattuja piirteitä, jotka liittyvät kuitenkin oheistoimintoihin, joten
varsinaiset tulospalvelun toiminnot ovat sangen hyvin testattuja.
- Ensimmäisissä jakeluversioissa oli virhe, joka esti maalikellon käytön, ellei käytössä ollut useampia ajanottojonoja kuin yksi.
- Version vaihdon yhteydessä olen tehnyt suuren määrän pieniä muutoksia tulevan ylläpidon helpottamiseksi.
Vaikka näiden muutosten ei pitäisi vaikuttaa lainkaan ohjelman käyttöön, voi joku asia olla muuttunut
paikassa, jota en osaa ryhtyä testaamaan. Pyydän ilmoittamaan heti, jos joku toiminta vaikuttaa virheelliseltä.
- Vuoden 2015 versioita voi käyttää yhdessä vuoden 2014 versioiden kanssa. Yhteensopivuusongelmia voi kuitenkin
olla ajanottotiedostossa AJAT?.LS? ja siihen liittyvässä tiedonsiirrossa, joten näitä tietoja ei pidä
käsitellä ristiin vuoden 2014 ja 2015 versioiden kesken.
Tiedotteita
Viimeisimmät muutokset
- 14.7.2015: Tämä versio on viimeinen, jonka versiokoodi on 5.20 ja sisällltään sama kuin 9.7.2015 päivätty kehitysversio.
Tämä versio sisältää kaikki edeltävien kehitysversioiden piirteet. Ohjelman päivittäminen ei välttämättä onnistu päivitysohjelmalla
ilman zip-tiedostossa olevien *.bpl ja *.dll -tiedostojen kopiointia asennuskansioon. Edellisen asennuksen poisto ja uusi asennus toimii näissä
tilanteissa. Mukana on seuraavia muutoksia (päivämäärät kertovat, milloin piirre tuli kehitysversioon):
- Tulostalukon leveyden määräyhtymiselle kolmas vaihtoehto, jossa taulukko ei aina täytä kaikkea
selaimen sallimaa tilaa leveyssuunnassa. (10.5.2015)
- Korjauksia ja parannuksia erityistilanteisiin, kuten hyvin monen väliaikapisteen sarjoihin. (10.5.2015)
- Mahdollisuus laskea aiempien vaiheiden pisteet tulospalvelun aikana. (23.5.2015)
- Mahdollisuus liittää kv-lisenssinumeron alkuun maakoodi. (23.5.2015)
- Osanottajien sujuva poisto osanottajataulukossa. (23.5.2015)
- Korjattu edellisten kahden kehitysversion vakava virhe, joka ilmeni monessa eri toiminnossa. (24.5.2015)
- Parannuksia ajanoton käyttöliittymään (mm. kilpailijanumeron vaihtamiseen). (24.5.2015)
- Lisätty tulostuskaavakkeen valikoon pikavalinnat kolmeen html-muotoilun perusvaihtoehtoon. (25.5.2015)
- Täsmennyksiä tulostuksen merkistövalinnan toimintaan. (26.5.2015)
- Korjaus automaattisen html-tiedostotulosteen kirjoittamiseeen ilman ohjaavaa tiedostoa AUTOFILE.LST. (31.5.2015)
- Ohjelma laskee hieman useammin tuloksen leimantarkastuksessa, kun sarja vaihdetaan eikä tulosta vielä ole. (31.5.2015)
- Varoitus lisätty, kun yhteispisteiden käytön muutos vaatii uudelleenkäynnistyksen. (3.6.2015)
- Helpotettu vaiheen luonteen muuttamista kun pohjana olevissa sarjamäärityksissä ei luonnetta ole määritelty oikein
(tyypillistä aiempien vuosien sarjamäärityksille) (4.6.2015)
- Lisävaihtoehtoja eräisiin tulosteisiin. (7.6.2015)
- Html-tuloksissa vaihdettu oletuksena oleva leveyden määräytymistapa (aiempi ei ollut hyvä kun selaimen ikkuna
on niin leveä, että koko tilaa ei tartvita) (7.6.2015)
- Korjaus XML-standardin valinnan sallimiseen tiedostotulosteissa. (11.6.2015)
- Lisätty täöyteen jakelutiedostoon pyöräilykisoissa hyödyllinen tulosmuot.xsl
(käytetään yhdessä laajat tiedot sisältävän xml-tulostiedoston kanssa). (11.6.2015)
- Parannuksia tulospisteiden tulostukseen. (29.6.2015)
- Korjaus väliaikatulosteiden laadintaan ratojen uuden luennan jälkeen. (30.6.2015)
- Korjattu yhteispistetulostuksen edellisessä muutoksessa tullut virhe. (1.7.2015)
- Korjattu automaattisen tulostuksen käynnistyminen parametriin perustuen. (6.7.2015)
- Korjattu ohjelman oman XML-standardin valitseminen tulostettavaksi (virhe oli joissain kehitysversioissa). (7.7.2015)
- Muutettu ampumahiihdon sakkojen käsittelyä sallimaan myös yli 5 sakkoa pistettä kohti. (8.7.2015)
- Korjattu takaa-ajolähtöjen muodostamisessa ollut puute. (9.7.2015)
- Korjattu virhe, joka johti leimantarkastuksesa usein vakanttitietueen kilpailijanumeron häviämisen tulevilta vaiheilta. (9.7.2015)
- Korjattu virhe tiedoston korostus.lst tulkinnassa. (9.7.2015)
- 3.5.2015: Uusi versio sisältää kaikki edeltävien kehitysversioiden piirteet. Ohjelman päivittäminen ei välttämättä onnistu päivitysohjelmalla
ilman zip-tiedostossa olevien *.bpl ja *.dll -tiedostojen kopiointia asennuskansioon. Edellisen asennuksen poisto ja uusi asennus toimii näissä
tilanteissa. Mukana on seuraavia muutoksia (päivämäärät kertovat, milloin piirre tuli kehitysversioon):
- Html-taulukoiden ulkonäön säätelyssä on siirrytty uudempaa CSS3 -standardia käyttäviin ratkaisuihin, jotka johtavat
pienemään ja helppolukuisempaan html-tiedostoon. Lähes kaikki selaimet tukevat nykyisin tätä standardia. Tuen puute ei
tee taulukoista kelvottomia, vain ulkonäöltään huonommin muotoiltuja (27.4.2015)
- Mahdollisuus kirjoittaa rastiväliajat niin, että samaan taulukkon tulevat ajat rasteille ja rastivälien ajat.
Tämä lienee selkeä ratkaisu pienissä kisoissa, aiempi malli voi olla parempi, kun sarjat ovat suuria. (27.4.2015)
- Pieni korjaus ajanottotoimintaan (vaikuttaa joissain tapauksissa otetun ajan poistamiseen) (27.4.2015)
- Korjaus joukkuetulosten laadintaan, kun samasta seurasta sallitaan useita joukkueita paremmuusjärjestyksessä (27.4.2015)
- Korjaus väliaikojen kirjoittamiseen html-tiedostoon (28.4.2015)
- HkKisaWinin ajanottotoiminnossa voidaan valita monipuolisemmin monistettujen aikojen väli,
jotta myöhemmät korjaukset onnistuisivat helpommin. (3.5.2015)
- Korjattu automaattisen tulostuksen käynnistäminen valikosta (3.5.2015)
- Lisätty mahdollisuus valita, lisätäänkö matka sarjan nimen perään tulosluetteloissa (3.5.2015)
- Jos monivaiheisen kisan lähtöluetteloon kirjoitetaan matkat, tulevat nyt mukaan kaikki vaiheet (3.5.2015)
- Korjattu lehdistötulosteisiin liittyvän valinnan "Ajat eroina kärkeen toiminta" (3.5.2015)
- Korjattu SSL:n tulostoimitustiedoston merkistön määräytyminen. (3.5.2015)
- Korjattu vuoden 2015 alussa syntynyt virhe, jonka johdosta ohjelma ei valinnut automattisesti oikeaa merkistöä SSL:n tulostiedostolle.
- 20.4.2015: Pari täydennystä edellisen version uusimpaan lisäykseen.
- 19.4.2015: Uusi versio sisältää kaikki edeltävien kehitysversioiden piirteet. Ohjelman päivittäminen ei välttämättä onnistu päivitysohjelmalla
ilman zip-tiedostossa olevien *.bpl ja *.dll -tiedostojen kopiointia asennuskansioon. Edellisen asennuksen poisto ja uusi asennus toimii näissä
tilanteissa. Mukana on seuraavia muutoksia (päivämäärät kertovat, milloin piirre tuli kehitysversioon):
- Mahdollisuus lähettää hylkäystieto maalikelloemulaattorilta. (24.2.2015)
- Kahden tunnisteen käyttö voidaan määritellä kilpailun perusmäärityksissä. (2.3.2015)
- Pieni muutos aikaeron ilmaisevan merkin '*' näyttöön ohjelmassa HkMaali. (2.3.2015)
- Selkeytys desimaalilukujen lukemiseen tiedostosta (koskee lähinnä rankipisteitä). (2.3.2015)
- Hämäävä vaiheen valintatarve 1-vaiheisessa kisassa poistettu lisätietojen siirrosta. (5.3.2015)
- Lisätty yhteisajan laskentaa vaihtoehto laskea aika myös sarjan vaihtuessa. (5.3.2015)
- Lisätty muotoiluvaihtoehtoihin supistettu html-muoto mobiilivaihteita varten. (10.3.2015)
- Lukumäärätiedon näyttämiselle sarjaotsikoissa on nyt kolme vaihtoehtoa (joka sarjan otsikossa,
vain kerran alussa ja kokonaan poissa). (10.3.2015)
- Lisätty tiedostoon autofile.lst vaihtoehto, joka sallii sekä normaalien html-tiedostojen että
mobiiliversioiden lähettämisen palvelimelle samalla kertaa. (10.3.2015)
- Hiihtotavalle on nyt oma kenttänsä sarjamäärityksissä, mikä lisää joustavuutta matkan kirjaustavassa. (10.3.2015)
- Ohjelman oletusvalintoja muutettu hiihtokilpailuissa tähän lajiin paremmin sopiviksi. (10.3.2015)
- Parannuksia tulostiedostojen automaattiseen siirtoon nettipalvelimelle. (11.3.2015)
- Olennaisia muutoksia ja valintamahdollisuuksia html-tulostiedostoiden muotoiluun. Ohjelma käyttää nyt oletuksena
html-taulukoita muotoilun pohjana. Aiempi muotoilu on valittavissa muotoilumääritysten kautta. (16.3.2015)
- Lisätty mahdollisuus vaihtaa seurantanäytön värit. Valmiina vaihtoehtona on keltainen teksti mustalla pohjalla. (23.3.2015)
- Selkeytetty joissain erikoislajeissa käytettävää sakkojen käsittelyä. (23.3.2015)
- Äskettäisissä versioissa ei ampumahiihdossa sakkoihin muualla kuin sakkojensyöttökaavakkeella tehtyä muutosta
otettu huomioon tuloksessa. Puute korjattu. (24.3.2015)
- Lisätty tulosluetteloiden muodostamiseen paremmin soveltuva xml-tuloste, joka muistuttaa monessa suhteessa
IOF-standardia 3.0, mutta sisältää runsaasti lisätietoa. (29.3.2015)
- Joitain pienehkäjä korjauksia, mm. pyöristys huomioon ottaen tasatuloksessa olevien sijoitus seurantanäytöllä. (29.3.2015)
- Parannuksia ja täydennyksiä uuteen laajennettuun xml-tulostiedostoon. (2.4.2015)
- Lisäyksiä html-tiedoston muotoilumahdollisuuksiin. (13.4.2015)
- Korjattu toiminnan epäjohdonmukaisuuksia mm. UTF8-tiedostojen tunnistamisessa sekä ohjelman sulkemisessa käynnistettäessä virheellisten
tiedostojen kanssa. (13.4.2015)
- Korjaus lähdöttäisen lähtöluettelon html-muotoiluun. (14.4.2015)
- Parannettu ohjelman selviämistä eräistä virhetilanteista ja korjattu virheellisen valinnan esto Emit-tietueen lisäyskavakkeella. (15.4.2015)
- Myös rastiväliaikatuloste on nyt saatavissa html-taulukkoihin perustuvana. (16.4.2015)
- Estetty toimimaton valinta automaattitulostuksen käynnistämisessä. (19.4.2015)
- Lisätty hylkäysesitysten käsittelyyn ja tallentamiseen tarkoitettu kaavake. (19.4.2015)
- 22.2.2015: Uusi versio sisältää kaikki edeltävien kehitysversioiden piirteet. Ohjelman päivittäminen ei välttämättä onnistu päivitysohjelmalla
ilman zip-tiedostossa olevien *.bpl ja *.dll -tiedostojen kopiointia asennuskansioon. Edellisen asennuksen poisto ja uusi asennus toimii näissä
tilanteissa. Mukana on seuraavia muutoksia (päivämäärät kertovat, milloin piirre tuli kehitysversioon):
- Täydennyksiä ampumahiihdon toimintoihin, mm. mahdollisuus seurata osumia laukauksittain.(21.1.2015)
- Korjauksia ja täydennyksiä xml-muotoisten tietojen kirjoittamiseen ja lähettämiseen. (21.1.2015)
- Korjauksia muutamiin ajanoton erikoistoimintoihin sekä vaiheen vaihtoon. Timyn käyttöön liittynyt virhe korjattu. (23.1.2015)
- Korjattu kymmenysten käsittelyyn liittyvä virhe takaa-ajolähdöissä. (26.1.2015)
- Parannuksia sarjamääritysten tekemiseen. (26.1.2015)
- Täydennys testaus- ja esittelykäytön emulointiominaisuuksiin. (30.1.2015)
- Parannuksia ja korjauksia muotoilutiedoston kirjoittamiseen ja lukemiseen. Mm. monipäiväisen kilpailun
kokoomalähtöluettelon muotoilun tallentamiseen liittynyt vika korjattu. (1.2.2015)
- Lisätty yhdistetyn hiihto-osuuden käsittely (mäkipisteiden muuttaminen hiihtoajaksi sekä hiihtoajan muuttaminen mäkipisteiksi) (10.2.2015)
- Lisätty mahdollisuus avata yhteys maalikelloon tai Emit-laitteeseen ohjelman käytön aikana sekä muuttaa
aiemmin avoimen yhteyden määrityksiä. (10.2.2015)
- Muutamia parannuksia käyttöliittymän toimintaan mm. joidenkin mahdollisten virheiden estämiseksi. (10.2.2015)
- Korjaus vakanttien lisäämiseeen sarjatietotaulukon erikoistoimintona. (12.2.2015)
- Korjattu mm. etunimen ja sukunimen järjestyksen valinta tiedostotulosteiden muotoilussa. (12.2.2015)
- Korjauksia ampumahiihdon ammuntatietojen näyttöön kuuluttajalle sekä ammunnan sakkoja sisältäviin väliaikoihin. (22.2.2015)
- Pari kaavakkeiden harvoin häiritsevää toimivuuspuutetta korjattu. (22.2.2015)
- 18.1.2015: Uusi versio sisältää kaikki edeltävien kehitysversioiden piirteet. Ohjelman päivittäminen ei välttämättä onnistu päivitysohjelmalla
ilman zip-tiedostossa olevien *.bpl ja *.dll -tiedostojen kopiointia asennuskansioon. Edellisen asennuksen poisto ja uusi asennus toimii näissä
tilanteissa. Mukana on seuraavia muutoksia (päivämäärät kertovat, milloin piirre tuli kehitysversioon):
- Muotoilumääritysten tallentamismuoto vaihdettu xml-tiedostoksi. (21.12.2014)
- Lisätty mahdollisuus kirjoittaa etu- ja sukunimi omiin sarakkeisiinsa tulosluetteloissa, mikä tukee myös kenttien
minipuolisempaa käyttöä esimerkiksi kahden eri henkilön nimille. (21.12.2014)
- Aktivoitu ilmoittautumislistan numeron käsittelymahdollisuus osanottajataulukossa (numerot 951-999 johtavat kaksinkertaiseen
osanottomaksuun). (22.12.2014)
- Lisätty tiedostojen siirto määrävälein suoraan ohjelmalla FTP- ja SFTP-protokollaa käyttäen (SSH-pohjainen protokolla). (29.12.2014)
- Korjattu parametriin ENNAKOI liittyvä toiminto ohjelmassa HkMaali. (2.1.2015)
- Selkeytetty ja täydennetty seuroittaisten lähtöluetteloiden laadintaa. (2.1.2015)
- Korjattu viimeisten tapahtumien näytön muotoiluvalintojen toiminta. (2.1.2015)
- Lisätty mahdollisuus kirjoittaa csv-muotoisten tulosten sisältämät sarjanimet omille riveilleen. (7.1.2015)
- Lisätty ohjelmaan konfiguraatioeditori, jonka avulla on mahdollista luoda konfiguraatiotiedosto
(esim. LASKENTA.CFG) suurelta osin tekemällä valintoja kaavakkeella. (14.1.2015)
- Parannettu jonkin verran ohjelman HkKisaWin ilmoituksia poikkeamatilanteissa. (18.1.2015)
- Korjattu ohjelman HkMaali ajanoton käynnistysvaiheessa esiintyvä virhe. (18.1.2015)
- Korjattu sarjojen vaihtuminen tulosluettelon skrollaavassa näytössä. (18.1.2015)
- 30.11.2014: Lisätty mahdollisuus käyttää ohjelman avulla tietokonetta lähtökellona siten, että ohjelma näyttää seuraavat lähtijät,
ajan lähtöön sekä antaa piippaukset.
- 30.11.2014: Lisäpiirteitä RFID-laitteiden tukeen.
- 23.11.2014: Lisätty vaivaton tapa luoda kaikki hiihdon sprintin käyttämät sarjat.
- 17.11.2014: Päivitetty hiihdon sprintin välierän muodostaminen FIS:in uusien sääntöjen mukaiseksi. Parannuksia sprintin erien pohjustamiseen ennen kilpailua.
- 10.11.2014: Korjattu maalikellon käyttöön liittynyt virhe.
- 8.11.2014: Korjattu kilpailijoiden numeroiden syöttöön liittyvä virhe ajanottotoiminnossa.
- 2.11.2014: Vuoden 2015 ensimmäiset jakeluversiot saataville. Verrattuna vuoden 2014 versioihin on ohjelmissa mm. seuraavia muutoksia
- Muutettu ajanottotietojen käsittelyä niin, että ohitetut tiedot säilyvät ja ovat käsiteltävissä.
Ohitettu rivi aktivoidaan näppäimillä Ctrl-T. Rivi muutetaan ohitetuksi näppäimillä Ctrl-O.
Ohjelmassa HkMaali vaihtaa Ctrl-Q edestakaisin ohitettujen piilottamisen ja näyttämisen välillä
ja '#' ilmaisee ohitetun tiedon.
- Parannuksia esiluennan toimintoihin ja ei-lähteneiden tarkasteluun osanottajataulukossa sekä lähtökohtaisissa
lähtöluetteloissa (soveltuu ei-lähteneiden kirjauksen tueksi esiluentaa käytettäessä).
- Lisätty virheilmoituksiin mahdollisuus keskeyttää ohjelman toiminta.
- Lisäpiirteitä tukemaan tulospalveluverkon kuormitustestausta.
- Korjattu vaiheen vaihtamistoiminto toimimaan myös suunnistuskilpailussa.
- Monia sisäisiä muutoksia lähinnä helpottamaan tulevaa ylläpitoa.
- 18.9.2014: Vuoden 2015 ensimmäiset kehitysversiot saataville.
Ohjeita
Ohjelmien asentamista ja käyttöönottoa että käyttöä koskevia ohjeita löytyy ohjesivuilta.
Tiedostot
- Katso jakeluversiota koskevaa varoitusta ylempänä.
- Windows-asennustiedosto, versio 5.20, joka asentaa kaikki
toimitukseen kuuluvat ohjelmat sekä näin valittaessa myös demoaineiston. 9.7.2015
- Päivitysohjelma "HkUpdate.exe", joka asentaa uudet
versiot muuttuneista ohjelma- ja Help-tiedostoista. Suosittelen varmistamaan ohjelman HkKisaWin valinnasta
Help/Tiedot ja ohjelman HkMaali käynnistysruudulta, että ohjelmat ovat todella päivittyneet.
Tämä ohjelma päivittää vain version 5.20 aiemmat ohjelmat. (Ei sisällä tarvittavia *.bpl ja *.dll-tiedostoja,
jotka on mahdollisesti kopioitava zip-tiedostosta. Asennuksen poisto ja täysi uudelleen asennus on nyt varmempi vaihtoehto) 9.7.2015
- Pelkät exe-tiedostot ja chm-helptiedosto sekä mahdolliset dll/bpl-tiedostot, joita tarvitaan aiempien lisäksi.
Nämä voi kopioida aiempien vastaavien version 5.20 ohjelmien päälle
jo asennettuja ohjelmia päivitettäessä. (Uuden help-tiedoston käyttö ei aina onnistu pelkän kopioinnin jälkeen. Ongelmiin voi
auttaa tiedoston purkaminen ensin johonkin data-kansioon ja kopiointi vasta siitä lopulliseen paikkaan.) 9.7.2015
-
- Aiempi äskettäinen versio varalle käytettäväksi, jos uusimmassa ilmenee vakava vika
-
- Windows-asennustiedosto, joka asentaa kaikki
toimitukseen kuuluvat ohjelmat.
- Pelkät exe-tiedostot ja chm-helptiedosto
-
- Kokoelma
ohjelmien uusista ja vanhemmista ohjeista pdf-tiedostoina.
- Ohjelma EmitEditor
tiedoston EMIT.DAT tutkimiseen ja muokkaamiseen. Windows-ohjelma. (8.6.2013)
- Ohjelma AlgeTimyUsbToTcp.
Pieni Windows-ohjelma, jonka avulla voidaan ohjelmissa käyttää USB-porttiin liitettyä Timyä.
Lyhyt ohje mukana. (15.2.2013)
- Ohjelma ASC3Control.
Windows-ohjelma, jonka avulla voidaan mm. siirtää lähtöaikoja Algen ASC3-lähtökelloon.
Lyhyt ohje mukana. (19.10.2014)
Muut versiot
- Kehitysversio sisältää joukon uusia piirteitä, joiden testaaminen on vielä puutteellista.
Kehitysversio on kuitenkin yleensä lähes yhtä luotettava kuin normaali jakeluversio, ellei
erityisiä varoituksia ole esitetty.
14.7.2015: Kehitysversion versiokoodi on nyt 5.21. Tämä versio on käännetty uudessa kehitysympäristön versiossa
ja lähes kaikki mukana olevat kirjastotiedostot (*.dll, *.bpl) ovat vaihtuneet. Versiosta 5.20 ei voi
suoraan päivittää versioon 5.21, vaan asennus on tehtävä uutena asennuksena. Versiot 5.20 ja 5.21 voivat
olla asennettuina samanaikaisesti ja version 5.20 asennus on poistettava erikseen käyttäen asennuksen poistotoimintoa.
- Päivitysohjelma "HkUpdateKeh.exe". Ei käytettävissä tähän päivitykseen. Kehitysversio ?.?.2015.
- Täysi asennustiedosto Kehitysversio 14.7.2015.
- Uudet exe-tiedostot. Ei käytettävissä tähän päivitykseen. Kehitysversio ?.?.2015.
-
-
Ohjelmien vuoden 2014 versiot
Toivon kommentteja ohjelmien käytöstä saaduista kokemuksista osoitteeseen
pekka@pirila.fi.
Palaa Pirilän kotisivulle.